Eilen, kuten täällä aina, meillä oli erikoispäivä.
Alkuperäisen ohjelman mukaan meillä piti olla viisi normaalia salia ja Plenary
käytössä. Noh, pari pikkujuttua muuttui ja yhtäkkiä meillä olikin tilanne, että
kaikki yhdeksän salia piti saada käyttöön ja ravintolaan, johon ei alun perin
pitänyt tulla mitään ja johon olimme myöhemmin tehneet varakaiuttimista
taustamusiikkijärjestelmän, saatiin istuva keskustelutilaisuus ja ministerin
puhe Bosch-setillä ja kolmella langattomalla. Kuulostaa periaatteessa helpolta,
mutta vaatii oman venymisensä kun miehistöä vaihtuu samana päivänä.
Eihän siinä muuta kuin kuudelta ylös ja pelipaikalle. Ensin
normaalit salien aamutoimet ja sen jälkeen tarkistamaan mitä kivaa paikalliset
ovat rakentaneet. Ja lavahan siellä odotti. Pete oli valmistellut setin
edellisenä iltana vetovalmiiksi, mutta koska kaikki aina kuitenkin muuttuu yön
aikana, teimme vaadittavat muutokset.
Tässä vaiheessa puhelin kertoi, että Plenaryn
ministerikokous on peruttu tältä päivältä, joten Don Timppa otti homman haltuun
ravintolassa. Tämähän siis tarkoitti käytännössä sitä, että Liski oli
mikserillä ja Kaitsun kanssa päivystimme ympäri salia radiopuhelimien kanssa ja
kerroimme Liskille mitä tapahtuu. Melkoinen bardak.
Eilen testasimme Plenaryn äänet paikallisen yleisradioyhtiön
kanssa ja hommahan toimi. Merkatut kaapelit löysivät tiensä herrojen koppiin ja
yksi englantia taitava seppä sanoi kaiken olevan kunnossa. Sen jälkeen he
hävisivät kuin YLE:n miehet ruokatunnille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti