tiistai 15. toukokuuta 2012

Tenniskeskus tutuksi

Tänään pääsimme varsinaiselle keikkapaikalle ja työn touhuun. Mersun Vitot kuljettajineen hakivat meidät hotellilta ihmettelemään paikallista rakentamista sen monissa muodoissaan. Keikka siis tapahtuu Kazanin tenniskeskuksessa, joka on muutaman vuoden ikäinen moderni rakennus. Saleja tenniskeskukseen sisään rakennetaan seitsemän kappaletta, minkä lisäksi keskuksen ulkopuolelle telttoihin kaksi. Ja siis tosiaan rakennetaan. Paikalliset rakentavat halleihin kokonaan uudet huoneet seinineen ja kattoineen. Muutama kuvaesimerkki lienee paikallaan:

 Tällainen näky meitä odotti salissa kaksi aamulla kun saavuimme paikalle. Pientä laittoa siis vielä. Kuvassa näkyy hyvin, kuinka salia rakennetaan.
 Tässä toista salia, jossa sisäkatto vasta rakentuu.
 Salien päällä on emotrussi, josta ripustuspisteemme tulevat saliin inverttinä sisään. Helppoa ja näppärää ja ripustaja Pyrykin kuulemma pysyy hyvässä kunnossa.
Vähitellen salit tämänkin päivän aikana muuttuivat valmiimmiksi paikallisten ahkeroidessa.
















Viimeiset rekat saatiin myös tänään tyhjiksi. Ongelmana oli taas perinteisesti se, että oikeastaan ei ole mitään paikkaa mihin ne voisi purkaa, sillä keskus on täynnä rakentajia ja rakennustavaraa. Ja virallisesti tenniskentän kenttämateriaalin päällä ei saa työntää caseja, ettei pinta mene huonoon kuntoon. Tämä tosin tuntuu koskevan meitä, muttei paikallisia.

Oma työkalulaatikkonikin löytyi rekasta ja avattuani sen huomasin, että joku onnellinen oli varastanut kaikki teippini sieltä. Ja niitä oli jonkin verran. Tämä voi olla joku nopea kaveri keikkapaikalla, joka on tunnin aikana sen ehtinyt tehdä tai vaihtoehtoisesti näppärä tullimies. Teippejä ei voi Ata carnet tullilistoihin laittaa, koska ne ovat kulutustavaraa ja näin ollen niitä ei virallisesti ole olemassa. No, ostin rautakaupasta ketjua ja järeän lukon. Maassa maan tavalla.

Työturvallisuus on täällä huomionarvoinen asia. Kypäräpakko on ehdoton ja siitä muistuttavia lappuja on joka ovessa. Siihen nähden on mielenkiintoista, että hommia saa tehdä seuraavilla tavoilla:

 Kuvassa keskellä esiintyvällä herralla on jalassaan niin sanotut intialaiset turvakengät.
 Tässä kuvassa on näppärä kahdesta 3 x 16A liittimestä yhteen 3 x 32A liittimeen adapteri. Tai voi sitä käyttää vaihtoehtoisesti myös 3 x 16A uros - uros adapterina.
Myös A-tikkailla tehdään näyttäviä suorituksia lähes Suomen työturvallisuuskortin mukaisesti.
















Tässä vain muutamia esimerkkejä. Näitä varmasti lisää seuraavina päivinä. Huomenna saatamme saada jo ensimmäisistä kaiuttimista äänen. Tai no. Ainoa pysyvä asia on muutos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti